On taukoa taas pidellyt

Onpa ollut pitkä tauko bloggauksessa. Huhhuh!

Elämäntaparemontti etenee. Kiloja on karissut tämän alkuvuoden aikana 20! Mä olisi uskonut, että se olisi ollut näin helppoa. Mutta toisaalta kun tekee päätöksen, kaikki on. Ja varmasti olisi lähtenyt enemmänki, mutta koska haluan ihan oikeasti hoikistua ja pysyä hoikkana, olen antanut itselleni aikaa tottua uuteen olemukseeni. Tai no, seliseli, mulla on ollut repsahdus aikoja. Mutta silti voin ylpeänä sanoa, ettei paino palannut vaan pysyi juuri siinä mihin ennen repsahdusta jäikin. On melkoinen klisee sanoa, että jos mä pystyn tähän niin kuka tahansa pystyy. Ei se ole ihan noin suoraviivaista. Tottakai jokainen pystyy, mutta se vaatii sisua, tukea ja aikamoista itsekuria. Laihduttaminen on kovaa työtä, ainakin jos sen tekee liikkumalla ja syömällä silti ns. normaaliruokaa. Mä olen vielä kaukana tavoitteestani, mutta koitan silti muistaa olla iloinen ja ylpeä tästä. Toivoisin vaan, että joku huomaisi jonkun muutoksen ja myös sanoisi siitä.

Onhan tässä laihtumisessa ollut yksi haittapuolikin. Nimittäin se, ettei mulla ole tällä hetkellä sopivia vaatteita. Vyötäröltä kun on kadonnut lähes 20cm rasvaa, niin pakostakin ne housut tuppaa tippumaan. :D Ongelma on uusien vaatteiden ostossa on se, etten ole ihan vielä normaalikokoinen, joten se osasto on hetken vielä saavuttamattomissa. Samaan aikaan olen kuitenkin jo liian "pieni" isojen tyttöjen vaatteisiin. Ainakaan ne periaatteessa sopivat eivät istu oikein kunnolla. Olen päättänyt, että kun kiloja on hävinnyt vielä 10, niin ostan muutaman uuden vaatteen. Näistä Henry Lloydeista haaveilen(kuvat lainattu)...

Elämä kuitenkin hymyilee juuri nyt. Ja juuri tähän hetkeen haluan keskittyä.

Jyväskylä

Hiljaista on ollut blogin puolella. Kaisu loukkasi polvensa ja olemme juosseet kipsijalan kanssa lääkärissä. Onneksi kipsi poistettiin eilen, koska pelättyä polvilumpion murtumaa ei ollutkaan. Vielä jälkitarkastus ja jos kipua on yhä, magneettikuvaus.

Kävimme perheen kanssa tutustumassa Jyväskylään. Tomppa työskentelee puolustusvoimissa ja siirto Jyväskylään olisi edessä. Ongelmalliseksi tilanteen tekee Eepu ja Enska. Yhteishuoltajuuden takia muutto on meille käytännössä mahdoton. Tompalla on edessä joko oikeustaistelu lapsista tai työpaikanvaihto. Jyväskylä itsessään ei ole ongelma tai muutto sen puoleen.

Tässä yhteydessä on kehuttava majapaikkaamme Jyväskylässä, kesällä avattua Solo by Sokos Paviljonki hotellia. Ystävällinen palvelu, hienot huoneet ja maittava ruoka. Voiko sitä enää enempää toivoa? Huoneessamme oli jopa kylpyamme. Melkoista luksusta oli pulahtaa vaahtokylpyyn keskiyöllä kun lapset nukkuivat. Meillä oli käytössämme tuplahuone, oikeastaan siis kaksi huonetta joiden välillä on ovi.

Leikkihuoneessa Topi melkein 10kk. <3

 Tutustuimme myös Keski-suomen Ilmailumuseoon ja kivaa oli. Kaisusta oli parasta ilmavalvonnasta ja viestinnästä kertova näyttely, Topi tykkäsi heittoistuimessa istuskelusta, Eepu lentokoneista joihin pääsi sisälle ja Enska taisi nauttia juoksentelusta. Lasten ilo on joka tapauksessa ihanaa ja silmien loiste heidän oppiessaan uusia asioita.

Kotiin palasimme pohjanmaan ja Tommin lapsuudenkodin kautta. Pysähdyimme jossain Jyväskylän lähellä korjaamaan Topin asentoa turvaistuimessa. Olen tosi pahoillani, että paikka on unohtunut kokonaan. Tämä näky oli kuin paluu lapsuuteen. Oli mukava nähdä, että on olemassa vielä muutakin kuin valtavia ABC asemia marketteineen, joskaan ei niissäkään mitään vikaa ole.

Mukava reissu kaiken kaikkiaan. Nyt sohvaa siirtämään ja huushollaamaan, lomps. Illalla taidan tehdä hieman koeaskarteluja häihin liittyen, niistä lisää myöhemmin. :)

p.s Jääpallot ja lyhdyt joita tein aiemmin eivät koskaan päässeet kuviin asti, sillä plusasteet sulattivat ne. Kauniita kyllä olivat.

Who am I?

Törmäsin jossakin blogissa mielenkiintoiseen ... and that's who I am sivustoon. Moni kuva kävisi minullekin, mutta tässä hiukan raapaisua kuka olen.

Hiljainen talo

Talo on kanssani hiljaa.

Lasten äänet ovat juuri nyt poissa; yksi koulussa, kaksi äidillään ja pienisuuri ääni unimaassa.

Istun yksin ja ajattelen.

Kuuntelen hiljaisuutta.

Nautin ja ikävöin.

Eepun ja Kaisan tikkataulu odottaa kisaajia. Yksi tikka puuttuu, löysin sen myöhemmin Eepun pöydän alta.

Tomppa on työmatkalla. Lähti oikein ulkomaille asti. Useinhan hän on reissussa, ei sillä, mutta tietoisuus kilometreistä välillämme iskee suoraan ikävähermoon.

Yövaloa ei juuri nyt tarvita.

Kun Tomppa on työmatkalla, Eepu ja Enska ovat äidillään. Eivät siksi ettenkö pärjäisi tai jaksaisi, vaan koska olemme ajatelleet, että niinä päivinä on luonnollista olla toisen vanhemman kanssa. Kun Tomppa on työmatkalla, on kotona vain me kolme. Äippä, Kaisu ja Topi. Ja tietysti koira, mutta vanhus ei enää jaksa olla se suurin riehuja.

Juuri nyt kukaan ei kolista vanhaa peltipurkkia, joka kätkee sisäänsä marmorikuulia.

Kun Tomppa on työmatkalla, huomaan ikävöiväni meteliä. Lasten riitoja, riehumista, leikin ääniä. Vaikka joskus tuntuu, ettei jaksa, ei tämäkään ole mukavaa.

Vielä saa Hello Kityt olla esillä. Vielä Kaisu on lapsi.

Kun Tomppa on työmatkalla, saa Kaisu kaipaamaansa huomiota. Askartelemme, pelaamme, käymme kävelyllä, katsomme elokuvaa, kuuntelemme musiikkia ja tanssimme. Vain me kaksi, vaikka onhan Topi mukana, niinkuin ennen vanhaan. Niinkuin silloin kun oli vain me kaksi. Me molemmat joskus ikävöimme sitä aikaa, sitä yhteyttä. Ja silti, me molemmat ikävöimme poissa olevaa perhettä, sillä talo on liian tyhjä ja hiljainen.

Enskan helmiverhot eivät juuri nyt helise.

Kun Tomppa on työmatkalla, pesen pyykkiä monta koneellista ja viikkaan puhtaita pyykkejä keskellä yötä. Saatan siivota kaappeja iltamyöhäiselllä tai katsella televisiota liian myöhään ja nukahtaa sohvalle.

Barbielaatikossa alkaa olla ahdasta. Juuri nyt ei näillä leikitä.

Kun Tomppa on työmatkalla, kaikki tuntuu vaikeammalta. Ulos lähtö, ystävien tapaaminen, kaupassa käynti. Kun Tomppa on työmatkalla, kaikki tuntuu vain odottavan.

Pienet kengät odottavat hyllyllä ensiaskeleita.

Kun Tomppa on työmatkalla, ikävä puristaa rintaa. Ikävöin erityisesti Tomppaa. Ikävöin kosketusta, tunnetta olla rakastettu. Ikävöin katsetta, joka seuraa. Ikävöin hiljaisia hetkiä yhdessä. Ikävöin kaikkea hänessä ja kaikkea mitä hän tuo mukanaan.

Juuri nyt saavat palikat olla kärryssä paikallaan. 

Kun Tomppa on työmatkalla, odotan häntä kotiin kuin silloin, ensikohtaamisten aikaan. Perhoset vatsassa ovat jo heräilemässä. Huomenna hän sulkee minut syliinsä, näen hänen hymynsä. Huomenna Tomppa tulee kotiin. Vielä yksi yö ja rakkaani on lähelläni. 

Huomenna Tomppa tulee kotiin ja tuo äänet takaisin.

Ihana, kamala päivä

Tänään oli suunitteilla kaikenmoista, vaan toteutinko mitään? No enpä oikeastaan. Lenkin sain revittyä itsestäni irti iltasella. Olen nyt tuhansien muiden tavoin aloittanut laihdutuksen. Tai kutsun sitä elämäntaparemontiksi. Mähän olen ikuinen remppaaja ja remontista haaveilija, joten sopinee tämä muoto mulle parhaiten.

Miksi kaikki menikin sitten lorvaillessa? No Enska penska on kipeä ja mullakin oli juurihoito. Ja koska en olisi voinut jättää Enskaa kotiin tai ottaa mukaankaan, Tomppa oli kotona koko päivän. Ja se nyt vaan on niin, että jos Tomppa on kotona, mä en saa mitään aikaiseksi.

Päivä oli siis sekä ihana lorvailu-kotoilu päivä, että kamala hammaslääkärin(joka ei oikeastaan ole niin paha, mutta eikös sitä kuulu kamalaksi luonnehtia?) ja saamattomuuden takia.

Mun pitänee esitellä yksi kuva. Saimme nimittäin Tompan kanssa viettää ansaittua lapsivapaata viikonloppua ja päätimme sitten juhlistaa tätä harvinaisuutta kuohuviinin voimin. Mutta, niin tosiaankin, hommassa oli iso MUTTA. Kuohuviinipullon korkki ei auennut, ei vaan millään. Tuskastuneena, skumpan himoisena ja erityisesti kohteliaana(mä nimittäin odotin sitä kuoharia tosi paljon) Tomppa suoritti sapeliavauksen Fiskarsin leipäveitsellä.

Olen mä vaan miehestäni ylpeä. 

Päätän tämän postauksen vauhtihemmon kuvaan. Ei tähän erityistä syytäkään ole, mutta koska tämä päivä oli mitä oli, en ehtinyt ottaa suunnittelimiani kuvia.

Lintulaudan tragedia (ja vähän muutakin)

Saimme vihdoin kotiutettua isomummin kutomat lapaset Enskalle. On ne vaan niin söpöt ja riemunkiljahduksista päätellen olivat mieluisat myös saajalle. Kaisulle on tulossa samanmoiset ja Eepulle samalla tekniikalla toteutetut leijonatumppuset.

Isomummi on teräsmummi. Vielä 85 vuotiaana kutoilee, ompelee, elää yksin ja hoitaa itse omat asiansa.

Sain kaverilta eilen pinnasängynsuojan. Ja voi kun se sattumalta olikin juuri sen värinen kun olin ajatellut. Tuo vihreä siis. Oli muutenkin  tavata ystävää tosi mukavaa vuosien takaa. Olemme tutustuneet aikoinaan seurakunnan kerhossa ja sen jälkeen olleet samalla luokalla yläasteen loppuun. Lukiossa oikeastaan kuitenkin vasta oikeastaan ystävystyimme. Parin vuoden tauon jälkeen naamakirja yhdisti jälleen ja aina on yhtä mukava tavata vaikka taukoa saattaa olla välillä muutamakin kuukausi. Kaverilla on muuten maailman suloisin pikkuneiti ihanissa vaatteissaan. Diidahin blogia pääset kurkkimaan tästä.

Otinpa tuossa aamupäivällä mukaani kupin kuumaa tarkoituksena juoda se ulkosalla. Jostain syystä tykkään kovasti juoda ulkona emalimukeista vaikka kahvi jäähtyykin niissä luvattoman nopeasti.

Nautiskelin kahvini ripsakassa pakkasessa ja ihmettelin samalla lintujen vähyyttä pihassa. Syy selvisi, kun menin täyttämään lintulautaa. Ilmeisesti kissa, joita täällä kuljeskelee runsain mitoin vapaana taajama-alueesta huolimatta, oli keksinyt oivan apajan. Toinen vaihtoehto on isompi tappelu laudalla. joka tapauksessa maa oli jyväsiä ja höyheniä täynnä.

Syyllisen jälkiä ei enää tallotusta lumesta löytynyt, vain untuvaiset höyhenet leijailivat tuulessa.